Amplexor on voittanut vuoden 2019 Valo Marketing Master of the Year ‑palkinnon. Palkintoseremonia järjestettiin Valo Summit ‑tapahtumassa Amsterdamissa 3. huhtikuuta.
Valo Partner Awards antaa tunnustusta Valon kumppaneille näiden ponnisteluista Valon intranet-alustan markkinoimiseksi. Valo Marketing Master of the Year -palkinto on tunnustus vaikuttavista, kiinnostavista ja tehokkaista kampanjoistamme, jotka ovat edistäneet Valon intranet-valmisratkaisujen markkinointia ja uusien digitaalisen työympäristön asiakkaiden hankintaa.
”Amplexor on ollut Valon kumppani vasta vuoden ajan, mutta olemme alusta asti asettaneet Valon digitaalisten työympäristöjen liiketoimintamme keskiöön”, sanoi Tom Laureys, ECM-ratkaisupäällikkö Amplexorilta. ”Odotamme innolla, että pääsemme laajentamaan intranet-lähettiläidemme verkostoa ja sparraamaan alueellisia tiimejämme Valon koulutuksella ja tuella.”
Amplexor aloitti yhteistyön Valon kanssa vuonna 2018, ja heti ensimmäinen vuosi on ollut varsin vauhdikas. Yhteistyöasiantuntijamme ihastuivat välittömästi Valon yhteisölliseen intranetiin, joka on sekä nopea ottaa käyttöön että helppo omaksua, ja innostus levisi nopeasti myös asiakkaisiimme. Pankit, julkiset organisaatiot, valmistusteollisuus ja moni muu ala saivat vihiä ratkaisusta ja halusivat tietää, miten ne voisivat tukea ja sitouttaa henkilöstöä aidosti yhteisöllisellä ja intuitiivisella intranetillä. Käyttäjäystävällinen ja intuitiivinen low code ‑valmisratkaisu on helppo valinta konservatiivisillakin aloilla, ja olemme keränneet jo vahvan asiakaspohjan.
Yhtenä tärkeimmistä teknologiakumppaneistamme Valolla on oma laskeutumissivu verkkosivuillamme. Sivu on saatavilla 10 kielellä ja sisältää perustietojen lisäksi blogiartikkeleita ja e-kirjoja, jotka olemme laatineet Valon ratkaisusta. Verkkosivunäkyvyyden lisäksi olemme markkinoinnissamme keskittyneet kasvattamaan intranet-yhteisöä eri aloilla ja alueilla. Tapaamisemme yhteisön kanssa sekä pienissä paikallisissa tapahtumissa että suurissa kolmannen osapuolen konferensseissa ovat olleet niin onnistuneita, että vuonna 2019 laajennamme Amplexorin ja Valon yhteisen roadshow'n entistä useampiin sijainteihin. Olemme myös toteuttaneet vaikuttavia markkinointikampanjoita, tuottaneet yhteisbrändättyjä esitteitä, bannereita ja julisteita useilla eri kielillä sekä käyttäneet sosiaalisessa mediassa aktiivisesti aihetunnistetta #ValoLove.
Myös Valo-lähettiläiden sisäisellä verkostollamme on ollut merkittävä rooli kumppanuutemme menestyksessä.Monet digitaalisen kokemuksen ja yhteistyön asiantuntijoistamme levittävät aktiivisesti sanaa esimerkiksi kirjoittamalla blogiimme. He ovat näyttäneet, miten intranetistä saa kaiken hyödyn irti, luoneet tarkistuslistoja vaatimuksista ja jopa koonneet yhteen ”kymmenen käskyä”, jotka intranetin rakentamisessa kannattaa pitää mielessä.
”Olemme kiitollisia siitä, että sitoutumisemme entistä parempien työntekijäkokemusten tuottamiseen ja vahvoihin asiakassuhteihin saa alalla tunnustusta”, sanoi markkinointijohtaja (Brand and Inbound) Maria Sousa. ”Olemme ylpeydellä osa intranetin vallankumousta ja odotamme innolla, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.”
Uutisia
Asiantuntijatukea
Keskustele uudesta kansainvälisestä projektistasi asiantuntijoidemme kanssa
Yrityksesi suojattu itsepalvelu-, tuki- ja koulutuskohde