Tulkkausteknologia kehittyy nopeammin kuin koskaan - tässä Tulkkausratkaisujen johtajamme Giulia Silvestrini tarkastelee, miten tulkkaus kehittyy ja miten tekoäly ja inhimillinen kosketus saadaan tasapainoon.
Tulkkaus on yksi kielialan nopeimmin kasvavista sektoreista. Yhä useammat organisaatiot tavoittelevat alalla lisäarvoa yhdistelemällä ihmisten asiantuntemusta ja uusia teknologioita.
Teknologian käytön nopea lisääminen koronaviruspandemian aikana johti puhelintulkkauksen, videotulkkauksen ja etäsimultaanitulkkauksen yleistymiseen. Samalla yleistyivät hybridiratkaisut, joissa teknologia mahdollistaa osallistumisen tapaamiseen sekä paikan päällä että etäyhteyden välityksellä.
Jatkossa asiantuntijat arvioivat tulkkausmarkkinan kasvavan 7–12 prosentin vuosivauhdilla. Kasvun odotetaan olevan vahvaa erityisesti terveydenhuollon alalla ja julkishallinnossa, kuten oikeus- ja opetusalalla.
Riippuvuus perinteisistä tulkkauspalveluista on vähentynyt sekä julkisella että yksityisellä puolella, kun organisaatiot ovat alkaneet hyödyntää tapaamisissa, kuulemisissa, vastaanotoissa ja konsultoinneissa entistä enemmän helppokäyttöisiä ja tehokkaita teknisiä ratkaisuja.
Pyysimme Acoladin tulkkauspalvelujen johtajaa Giulia Silvestrinia kertomaan, mitkä tekijät lisäävät tulkkauspalvelujen kysyntää ja millaiset trendit muovaavat tulkkauksen tulevaisuutta.
1. Tekniset edistysaskeleet
Teknologia mullistaa tavan, jolla tulkkauspalveluja käytetään ja toimitetaan. Tekniset edistysaskeleet sujuvoittavat monikielistä viestintää sekä paikan päällä että hybridi- ja etätilanteissa. Esimerkiksi uusien ohjelmistoratkaisujen ansiosta käyttäjät voivat kuunnella tulkkausta tai käyttää tekoälyn luomia livetekstityksiä tai tekoälytulkkausta omien laitteidensa kautta.
2. Tulkkaustarpeet kasvussa
Vaikka maailmanlaajuisen talouden näkymät ovat vaihtelevat, useimmat asiantuntijat ennustavat, että tulkkausmarkkina jatkaa kasvuaan. Vaikuttaa siltä, että erityisesti teknologiavetoisten tulkkausratkaisujen kysyntä jatkaa kasvamistaan, kun tietoisuus ratkaisuista lisääntyy. Käsittelemme näiden teknologioiden laajempaa käyttöönottoa seuraavaksi...
3. Uusia käyttötapauksia
Tulkkaus laajentuu perinteisen tulkkauksen ulkopuolelle. Uudet ratkaisut sisältävät esimerkiksi livetekstityksen ja tekoälytulkkauksen.
Yksi teknisen kehityksen merkittävimmistä eduista on, että tulkkausta voidaan käyttää uusissa tilanteissa ja käyttötapauksissa. Teknologia sekä pienentää tulkkauksen kustannuksia että poistaa sen käyttämisen esteitä. Tulkkaus muuttuu erityisten tilanteiden luksuksesta palveluksi, jota voidaan hyödyntää entistä laajemmin. Tekniset edistysaskeleet ovat tässä merkittävässä roolissa, sillä ne mahdollistavat laajan valikoiman erilaisiin tilanteisiin ja budjetteihin sopivia palveluja.
4. Innovaatio parantaa palveluiden saavutettavuutta
Uusia työkaluja kehitetään jatkuvasti ratkaisuksi muuttuviin kielitarpeisiin. Kehitysaskeleet laskevat tulkkauspalveluiden hintaa ja tuovat ne laajemmin saataville, mikä edistää tehokasta monikielistä viestintää.
Etätulkkauksen suosio räjähti koronaviruspandemian aikana, ja nyt nousussa ovat livetekstitys ja tekoälytulkkaus. Nopeasti kehittyvät työkalut ja ominaisuudet parantavat palveluiden saatavuutta ja kustannustehokkuutta.