Technicis-konserni on nyt Acolad

29. tammikuuta 2019

Euroopan johtava käännöspalvelutarjoaja Technicis muuttaa nimensä Acoladiksi

Euroopan johtava käännösalan konserni (liikevaihto 117 miljoonaa euroa vuonna 2018) vaihtaa nimeään. Uusi selvempi ja yksinkertaisempi brändirakenne tukee konsernin kansainvälistä kasvua.

Nimenvaihdoksen myötä yhdeksän Technicis-konsernin kahdestatoista yrityksestä (Technicis, VO Paris, Cogen, Translation Probst, Arancho Doc, Soget, HL Trad, CPW ja Sémantis) saavat uuden yhteisen nimen. Acolad-konserni – Euroopan johtava käännöspalvelujen tarjoaja – jatkaa kasvuaan nopeasti kasvavalla ja pirstaleisella markkinalla vahvan ja tunnistettavan brändin vauhdittamana. Dynaamisesta ulkoisesta kasvustrategiastaan tunnettu konserni on käynyt läpi kuukausia kestäneen sisäisen uudelleenorganisoinnin ja asemoi itsensä markkinoille nyt entistä selvemmin ja yksilöllisemmin.

Acolad erottuu pirstaleisella markkinalla

Tasaisesti kasvanut kielipalvelumarkkina (+8 % vuonna 2017) muodostuu kymmenistä tuhansista toimijoista, ja sen arvo vuonna 2018 oli jo 46 miljardia dollaria.[1] Acolad-konserni on pyrkinyt erottumaan erittäin kilpaillussa ympäristössä noudattamalla ulkoisen kasvun strategiaa, joka on tuonut sille markkinajohtajan aseman Euroopan markkinoilla. Vuoden 2012 jälkeen konserni on vauhdittanut kasvuaan hankkimalla kahdeksan asiantuntijayritystä ammattimaisten käännöspalveluiden alalta.

Ensimmäisenä konserniin liittyi VO Paris vuonna 2012, minkä jälkeen vuorossa olivat Cogen (2015), Translation Probst (2016), Arancho Doc ja Soget (2017). Tuoreempia lisäyksiä ovat TextMaster, HL Trad (CPW ja Sémantis) ja Telelingua. AAC Globalin hankinta viime lokakuussa oli konsernin kahdeksas yrityskauppa ja neljäs hankinta vuonna 2018.
 

Globaalisti paikallinen

Acoladin kasvustrategian keskiössä on globaali paikallisuus. Useista eri brändeistä aiemmin muodostunut konserni pyrkii selkeyttämään asemaansa markkinoilla: Acolad tuottaa maailman johtavia kielipalveluja, joissa yhdistyvät paikallisen palveluntuottajan läheisyys, joustavuus ja markkinatuntemus.

Konserni pyrkii olemaan paikallisesti läsnä eri puolilla maailmaa, ja sillä on toimistot 14 maassa Euroopassa (Ranskassa, Belgiassa, Italiassa, Sveitsissä, Espanjassa, Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Englannissa ja Alankomaissa), Pohjois-Amerikassa (Kanadassa ja Yhdysvalloissa) ja Aasiassa (Kiinassa). Konsernin 117 miljoonan liikevaihto vuonna 2018 ja yli 820 työntekijää ympäri maailman nostavat sen Euroopan käännösmarkkinoiden huipulle.

 

Acolad-brändin synty

”Viime kuukausien aikana olemme tehneet kovasti töitä sisäisen uudelleenjärjestelyn eteen ja pohtineet käännösliiketoimintamme visiota. Konsernin aiempaa selvempi asemointi ja yksinkertaisempi brändiportfolio mahdollistavat keskittymisen yhteen vahvaan brändiin. Acolad on suuren ponnistuksen huipentuma, emmekä olisi tässä ilman ulkoisen kasvun strategiaamme, jonka loimme useita vuosia sitten.”

Benjamin du Fraysseix
Acolad-konsernin toimitusjohtaja

Acolad-konsernin brändit

Konserni muodostuu kahdestatoista brändistä, ja uudelleenbrändäys vaikuttaa niistä yhdeksään. Technicis, VO Paris, Cogen, Translation Probst, Arancho Doc, Soget, HL Trad, CPW ja Sémantis ottavat tänään käyttöön Acolad-nimen. TextMaster, Telelingua ja AAC Global säilyttävät toistaiseksi nykyiset nimensä.

 

[1] Lähde: Common Sense Advisory, the Language Services Market: 2018

Tietoa Acoladista

Acolad on Euroopan johtava ammattimaisten käännöspalvelujen tarjoaja ja yksi alan dynaamisimmista toimijoista. Konserni on nykyään läsnä 14 maassa kolmella eri mantereella (Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa) ja erottuu toimimalla globaalisti paikallisesti, minkä ansiosta se on monen kansainvälisen asiakkaan luottotoimisto. Acolad tarjoaa sekä maailmanlaajuisen johtajan vahvuudet että paikallisen kumppanin läheisyyden tuomat edut. Acoladin tiimien osaaminen ja into näkyvät kaikissa sen palveluissa: kääntämisessä, lokalisoinnissa, sivustojen ylläpidossa, tulkkauksessa… Varmistaakseen laadukkaan palvelun kaikille asiakkailleen Acolad-konserni tekee yhteistyötä yli 15 000 luotettavan käännösalan ammattilaisen kanssa.



Asiantuntijatukea

Keskustele uudesta kansainvälisestä projektistasi asiantuntijoidemme kanssa

Yrityksesi suojattu itsepalvelu-, tuki- ja koulutuskohde