Värit yhdistetään alitajuisesti tunteisiin ja mielentiloihin, ja niiden merkitykset vaihtelevat eri puolilla maailmaa. Lienee siis sanomattakin selvää, että oikeiden värien valitseminen voi auttaa brändiäsi menestymään eri markkinoilla.
Tutustu värien merkityksiin ympäri maailman ja valitse värit, jotka sopivat parhaiten brändillesi ja yleisöllesi.
Keltainen
Keltainen erottuu väreistä parhaiten pitkän matkan päästä, joten sitä käytetään usein varoituksissa. Monissa tapauksissa keltainen kuitenkin välittää myös iloa ja positiivista energiaa, mielentyyneyttä ja älyä.
Latinalaisessa Amerikassa keltainen edustaa kuolemaa ja surua, kun taas Saksassa se yhdistetään kateellisuuteen (saksalaiset eivät siis liene kateudesta vihreitä vaan keltaisia).
Liiketoiminnassa keltaiseen yhdistyviä mielikuvia ovat yleensä edullisuus, nuorekas energia ja lämpö. Myönteisyyden lisäksi keltaisen tunnetaan punaisen tapaan herättävän ruokahalua. Se voi olla hyvä väri yrityksille, jotka tavoittelevat nuoria asiakkaita tai jotka toimivat elintarvikealalla.
Vihreä
Vihreä yhdistetään usein luontoon, tuoreuteen ja ympäristöön sekä terveyteen ja hyvinvointiin. Vaikka se on näkyvä väri, se ei hyppää silmille, joten se huokuu myös vakautta ja maltillisuutta. Yhdysvalloissa vihreä liitetään myös varallisuuteen, sillä se on perinteinen setelirahan väri.
Brändäämisessä vihreän terveyteen liitettyjä mielleyhtymiä voivat hyödyntää esimerkiksi sairaalat, apteekit, lääkevalmistajat ja energiayritykset – tai mikä tahansa yritys, joka haluaa toteuttaa hyvinvointiin liittyvän kampanjan.
Digimarkkinoinnissa vihreän sanotaan edistävän konversioita, koska se yhdistyy ”vihreän valon saamiseen” jollekin asialle. Tästä syystä toimintakehotuspainikkeet, kuten ”lataa” tai ”osta nyt”, ovat usein vihreitä.
Sininen
Sininen on universaalisti suosituin ”lempiväri” – kenties siksi, että se viestii uskollisuutta ja arvovaltaa. Luotettavuuden ja viestinnän värinä sininen on monikäyttöinen, ja se on organisaatioiden käytössä monilla eri aloilla.
Yritysten väreissä sininen voi yhdistyä viestintään (sosiaalinen media, teknologiayritykset ja elektroniikka), luotettavuuteen (pankit ja vakuutusyhtiöt, lentoyhtiöt, autonvalmistajat) ja hyvinvointiin (lääkeyhtiöt).
Violetti
Violetti tunnetaan ”kuninkaallisena värinä”. Kun tekstiilit aikoinaan värjättiin luonnontuotteilla, violettia väriä saatiin merietanoista, ja värin valmistaminen oli erittäin monimutkaista. Siten vain kuninkaallisilla oli siihen varaa. Yleisesti violetti yhdistetään vaurauteen ja luksukseen. Poikkeuksiakin kuitenkin on. Esimerkiksi Italiassa ja Brasiliassa väri yhdistetään kuolemaan ja suruun.
Yritykset käyttävät violettia usein naisten ja lasten tuotteissa mutta myös akateemisen osaamisen ja viisauden merkkinä. Värin visuaalisesti rauhoittava vaikutus voi auttaa viestimään myös teknisistä edistysaskeleista ja terveyteen ja talouteen liittyvistä aiheista. Acoladin oma violetti viestii omaperäisyydestä, kekseliäisyydestä ja visionäärisyydestä.
Punainen
Punaisella on paljon kontekstisidonnaisia merkityksiä, ja huolella käytettynä se voi olla brändäyksessä vaikuttava väri. Punainen voi kertoa täysin päinvastaisista tunteista: vaarasta ja vihasta tai rakkaudesta ja intohimosta. Se voi huokua myös itsevarmuutta ja voimaa ja auttaa erottumaan joukosta. Pidä kuitenkin kohdeyleisösi mielessä, kun käytät tätä väriä: Turkissa ja useimmissa Afrikan maissa punainen merkitsee kuolemaa ja surua.
Yritysten väreissä punainen voidaan kokea äänekkäänä, leikkisänä, nuorekkaana ja nykyaikaisena. Se on virkistävä ja huomiota herättävä väri, ja jotkut sanovat sen myös herättävän ruokahalua. Markkinoinnissa punaista käytetään yleensä rajoitetun ajan tarjouksissa ja viime hetken kampanjoissa viestimään kiireellisyyttä, kun ihmisten halutaan toimivan nopeasti.