Koulutusvideoiden tuotanto

Interaktiivisia videoita, jotka kiinnittävät oppijoiden huomion

Ykkösvalinta

Tarjoa työntekijöillesi ja asiakkaillesi videoita – niitä he odottavatkin näkevänsä. Näytä mallia muille alasi toimijoille innostavien ja ammattimaisten videoiden avulla.

Sisäiset ja ulkoiset sidosryhmät

Voimme luoda toiveidesi mukaan räätälöityjä videoita esimerkiksi uusien työntekijöiden perehdyttämiseen, koulutukseen ja kehitykseen sekä myynninedistämis- ja markkinointikampanjoihin.

Kaikilla mausteilla

Acoladilta löydät ratkaisut kaikkiin koulutus- ja opetusvideoiden tuotantotarpeisiin. Tarvitsetko animaatioita? Räätälöityä grafiikkaa? Tekstityksiä usealla kielellä? Me hoidamme kaiken.

Tulevaisuus on täällä – videoiden muodossa

Yleisö ei enää reagoi staattiseen sisältöön yhtä voimakkaasti kuin ennen, joten sinun on kiinnitettävä heidän huomionsa nopeammin kuin koskaan aiemmin. Video on oikea valinta. Se on innostava, dynaaminen ja vaikuttava työkalu sidosryhmien, työntekijöiden, mahdollisten asiakkaiden ja muiden yleisöjen tavoittamiseen.

Yli 90 % kaikesta internetliikenteestä on nykyään videosisältöä. Video on viestinnän, markkinoinnin ja koulutuksen kantava voima.

Videot tarpeidesi mukaan

Verkko-opiskelumateriaaliprojekti aloitetaan aina tapaamisella. Suunnittelemme yhdessä tarpeitasi ja resurssejasi vastaavan projektiaikataulun, budjetin ja yksityiskohtaisen projektisuunnitelman. Pyydämme sinua nimittämään projektia varten yhteyshenkilön, joka osallistuu aktiivisesti kurssisuunnitelman arviointiin ja kommentoi eri versioita koko tuotantovaiheen ajan. 

Acoladin Key Account Manager vastaa projektista kokonaisuudessaan ja varmistaa, että se pysyy aikataulussa eikä ylitä budjettia. 

Videot tarpeidesi mukaan

Oppiminen ja koulutus

Oppimistilaisuuksia liikkuvalle työvoimalle

Video on ehkäpä paras tapa tarjota työntekijöillesi heidän tarvitsemansa koulutus, sillä se ei ole sidottu aikaan eikä paikkaan. Tunnemme koulutuksen salat, joten osaamme luoda videoita, joita yleisösi haluaa katsoa.

Yritykset

Esittele yrityksesi modernilla ja innostavalla tavalla
Videotuotantotiimimme tuottaa sinulle brändisi mukaisen videon, joka ilmaisee sanomasi selkeästi, ytimekkäästi ja tehokkaasti.

Markkinointi

Herätä brändisi, tuotteesi tai palvelusi eloon ja maksimoi vaikutus

Video on markkinoinnin kieli, ja kuluttajien odotukset ovat korkealla. Acolad luo ammattimaisia ja vakuuttavia videoita, jotka saavat asiakkaasi kiinnostumaan uudesta tuotteestasi tai palvelustasi.

Videoiden aiheet

Teemme videoita monista eri aiheista:

  • turvallisuusohjeet
  • käyttöoppaat
  • tuotevideot
  • mainokset
  • liike-elämän pehmeät taidot (julkinen puhuminen, sosiaalisen median ammattimainen käyttö, työetiikka)
  • ja vaikka mistä muusta!

Miten prosessi etenee?

  1. Asiakas lähettää koulutusmateriaalit Acoladin oppimissisältöä tuottavalle tiimille.
  2. Järjestämme alkutapaamisen joko virtuaalisesti tai kasvotusten.
  3. Käsikirjoittaja viimeistelee käsikirjoituksen ensimmäisen version.
  4. Asiakas käy käsikirjoituksen läpi ja kertoo käsikirjoittajalle korjaustarpeista.
  5. Käsikirjoittaja muokkaa käsikirjoitusta, ja lopullinen versio lähetetään asiakkaalle vahvistettavaksi.
  6. AD toimittaa asiakkaalle suunnitelman ulkoasusta.
  7. Kun asiakas on hyväksynyt suunnitelman, oppimissisältöä tuottava tiimi aloittaa verkko-opiskeludemon kokoamisen.
  8. Verkko-opiskeludemo lähetetään asiakkaan tarkistettavaksi.
  9. Kun asiakas on hyväksynyt sen, oppimissisältöä tuottava tiimi viimeistelee verkko-opiskelumateriaalin ja lähettää asiakkaalle SCORM-paketin. 

 

Jos projekti sisältää videoita, räätälöityjä animaatioita tai muita vaativia lisämateriaaleja, projektin kesto pitenee.Lue lisää verkko-oppimispalveluistamme.

Entä jos tarvitsen sisältöä usealla kielellä?

Ei ongelmaa! Meillä on kattava kokemus verkko-opiskelumateriaalin lokalisoinnista useille kielille. Meiltä saat tarvittaessa tekstitykset ja selostuksen useilla kielillä. Varmistamme myös, että ruudulla näkyvä teksti on optimoitu valittua esitystapaa varten. Ei siis pelkoa, että eri kieliä puhuvat oppijat eivät ymmärtäisi verkko-oppimateriaaleja – optimoimme e-opiskelun myös heitä varten. 

Acolad toimii nopeasti, he ymmärtävät laadun päälle ja hinta on kilpailukykyinen. Juuri näitä kolmea asiaa yhteistyökumppanilta kaipaankin.

Group Category Manager
Alfa Laval